Taitaa olla aika kertoa blogimme tarkoitusperistä. "Elämää harjoitusyrityksessä" blogi toimii oppimispäiväkirjana harjoitusyrityksellemme DSG Oy:lle. DSG Oy:n takana hääräilee 5 opiskelijaa Hämeen ammattikorkeakoulusta, ja tulemme päivittämään blogiamme tämän kevään ajan, kertoen omista kokemuksista harjoitusyrityksen parissa. Jokaiselle opiskelijalle jaettiin omat "työtehtävät" tammikuussa.  Ne sekä opiskelijoiden omat esittelyt pääset lukemaan sivupalkista "lisätietoja" kohdan alta. 

Jokainen ryhmä sai valmiin liikeidean, jota halutessaan sai muokata niin paljon kuin halusi. Vaikka saimmekin valmiin liikeidean jota vain laajensimme, on alku ollut silti haastava. On erittäin paljon asioita joita pitää muistaa yritystä perustaessa. Olemme lähteneet liikkeelle työsopimuksista, omistajuussuhteista ja palkoista. Palkkojen määrittely tuntui vaikealta vaikka jokainen ryhmäläinen olikin yhtä mieltä siitä ettei päätä huimaavia summia makseta kenellekkään, jotta toiminta saadaan alkuun eikä loppu häämötä jo seuraavan viikonlopun takana. 

Ensi viikolla järjestetään HAMK:illa Freezing week 2016, jossa meillä on oma esittelypiste. Tulkaahan tervehtimään ja antamaan palautetta. Ohessa tietoa tapahtumasta, sekä harjoitusyrityksemme Facebook sivut, käy tykkäämässä, jos et vielä tykkää. Kiitos! 

Tapahtuman tiedot : Torstaina 11.2  klo. 13.00-15.00                                                                                           Osoite on Vankanlähde 9, C-talo.

http://www.hamk.fi/english/events/freezingweek/Sivut/default.aspx 

https://www.facebook.com/dsgoy/?fref=ts

Iloista alkanutta viikkoa!

- Lotta